fbpx

Säännöllinen kattohuolto auttaa pitämään katon priimakunnossa

3.1.2022


Kattohuolto

Kattohuoltoa toteutettaessa tärkeintä on säännöllisyys. Kun pienet viat ehditään huomata ja korjata ajoissa, vältetään isompia ongelmia ja suurempia kustannuksia. Kattohuollon avulla pidennetään katon ikää ja varmistetaan myös rännien toimivuus. Hyvä perussääntö on, että katolla kannattaa käydä tekemässä perushuolto sekä tilannepäivitys kahdesti vuodessa. Toimiva vuosirytmi kattohuollolle on toteuttaa se kerran keväällä ja kerran syksyllä.

Keväällä katolla tarkastetaan talven jättämät jäljet

Talvella katolle kertyy usein painavaa lumikuormaa. Lumien sulamisen jälkeen keväällä onkin hyvä käydä katolla tekemässä vuoden ensimmäinen tarkastus. Keväällä kannattaa tarkistaa katon ehjyys ja esimerkiksi lumiesteiden kiinnitykset. Oikein kiinnitetyt lumiesteet kestävät kovaakin kuormaa, mutta jos kiinnitystä ei ole tehty huolella, voivat ne vääntyä ja aiheuttaa ikäviä reikiä peltikattoon. Myös esimerkiksi kattotiilien kunto kannattaa tarkastaa ja mahdolliset rikkoutuneet kattotiilet vaihtaa uusiin.

Syksyllä katolta siivotaan lehdet ja roskat pois

Syksyisin katolle kertyy usein monenlaista roskaa, kuten puun lehtiä, oksia ja neulasia. Syksyisin katolla onkin hyvä piipahtaa puhdistamassa ylimääräiset roskat pois sekä ränneistä että katon pinnalta. Näin rännit eivät pääse tukkeutumaan ja katon pinta pysyy paremmin puhtaana esimerkiksi sammalkasvustosta. Ylimääräiset roskat harjataan katolta pois ja samalla voidaan myös tarkistaa mahdollisen jäkälän tai sammalkasvuston tilanne. Jos sammalta on katolle kertynyt, kannattaa se poistaa sammaleenestoainetta käyttäen. Ainetta suihkutetaan katolle esimerkiksi pumppupullolla ja annetaan vaikuttaa ohjeiden mukaan. Joissakin tapauksissa sammal lähtee aineen avulla ajan kanssa ihan itsestään, mutta toisinaan sen irrottaminen voi vaatia mekaanisen poiston.

Turvallisuus on kattohuollon a ja o

Katolle kiivetessä on aina erityisen tärkeää huolehtia turvallisuudesta. Kattohuoltoa tehdessä valjaat ovat paras mahdollinen turvaväline ja ne tulee olla kiinnitettynä köyden avulla viralliseen ja varmasti kestävään kiinnityspisteeseen. Työkalut kannattaa nostaa katolle esimerkiksi köyden avulla, jotta tikapuita pitkin kiivetessä niitä ei tarvitse kantaa mukana. On myös tärkeää kiinnittää huomiota jalkineisiin ja valita jalkaan kengät, jotka eivät luista katolla liikuttaessa. 

Muista myös katon säännöllinen pinnoitus

Säännöllisen kattohuollon yhteydessä on hyvä myös tarkistaa peltikaton maalipinta tai tiilikaton pinnoituksen kunto. Tiilikaton pinnoitus kannattaa uusia, jos pinnoite tiilen pinnassa on selkeästi kulunut. Yleensä pinta on kulunut, kun katolla on ikää yli 20 vuotta. Peltikatto puolestaan tulee maalata, jos maalauksen pinta on kulunut tai katto on päässyt ruostumaan. Me Aldekolla hoidamme ammattitaidolla sekä tiilikattojen pinnoituksen että peltikattojen maalaustyöt, ja autamme kattoasi kestämään pidempään!

Ota yhteyttä!