fbpx

Kaipaavatko kodin sisäpinnat uutta ilmettä tai fiksausta?

8.9.2021


Avain onnistuneeseen sisämaalaukseen

Onnistuneen sisämaalauksen salaisuus piilee oikein toteutetuissa pohjatöissä. Maalin levittämiseen pystyy lähes kuka tahansa, mutta tasaisen maalauspinnan aikaansaaminen on asia erikseen. Kun seinät ovat tasaiset ja siistit, nousee myös asunnon viihtyisyys ja arvo. Samalla rakennus pysyy hyvässä kunnossa.

Miksi sisämaalaus kannattaa teettää suoraan ammattilaisella?

Sisäseinien maalaamisen ajatellaan usein olevan “vain pientä pintaremonttia”, jonka kuka tahansa tee-se-itse-remontoija osaa tehdä. Totuus on kuitenkin yleensä toinen. Etenkin maalausta edeltävät pohjatyöt aiheuttavat päänvaivaa tai ne sivuutetaan kokonaan, jolloin siisti lopputulos jää vain kaukaiseksi haaveeksi. Pahimmassa tapauksessa koko työ joudutaan teettämään uudelleen ammattilaisella, jolloin kustannuksetkin nousevat suunniteltua korkeammalle.

Teetä työ ammattilaisella:

  • Ajansäästö: ammattilaiselta työ sujuu huomattavasti nopeammin kuin kokemattomalta maalarilta, sillä käytössä ovat oikeat välineet ja tekniikat – myös tarvikkeiden hankinta, ympäristön suojaus ja loppusiivous tehdään asiakkaan puolesta
  • Rahansäästö: jos tasoitus- ja maalaushankkeeseen ryhdytään ensin itse ja pyydetään ammattilainen paikalle korjaamaan epäonnistunutta lopputulosta, vaatii se yleensä moninkertaisen työmäärän ja ravistelee myös alkuperäistä budjettia
  • Siisti ja kestävä lopputulos: jos seinät on toteutettu huolimattomasti, vaikuttaa se valitettavan paljon tilan yleisilmeeseen – jos siis haluaa varmistaa tasaiset ja aikaa kestävät seinäpinnat, kannattaa kilauttaa suoraan ammattilaiselle

Milloin sisämaalaus on ajankohtainen?

Tyyppillisimmät syyt sisäseinien maalauttamiselle ovat uuteen asuntoon muutto tai asunnon myynti. Uudesta kodista halutaan oman näköinen, joten seinäpinnat viilataan uuteen uskoon. Tämä on pienessäkin asunnossa aikaa vievä projekti, jos sen toteuttaa omatoimisesti. Ammattilaiselta työ sujuu nopeasti ja laadukkaasti eikä persoonallisten maalausratkaisuidenkaan toteuttaminen ole mahdotonta.

Jos kiinteistön sisäpinnat halutaan laittaa kuntoon asunnon myyntivaiheessa, jotta kohteen arvo nousee, maalitelaa ei kannata lähteä heiluttelemaan omatoimisesti. Ammattilainen laittaa seinäpinnat kerralla kuntoon ja jättää jälkeensä siistin, neutraalin yleisilmeen.

Kolmantena vaihtoehtona on oman kodin ilmeen muutos tai ns. huoltomaalaus. Kodin sisäpinnat eivät pysy itsestään hyvässä kunnossa, vaan vaativat huolenpitoa. Elämä jättää jälkensä ja koti kaipaa tietyin väliajoin myös sisältäpäin kasvojenkohotusta.

Kuinka sisämaalaustyö toteutetaan?

Pohjatyöt

Pohjatyövaihe on erittäin tärkeä, jotta seinäpinnasta tulee siisti ja tasainen. Tämä vaihe voi sisältää myös esimerkiksi tapetin poiston, mikäli tapetin tilalle halutaan maalipinta. Myös ylitasoitus tai uuden pinnan tekeminen saneerauskipsilevyllä on kätevä vaihtoehto, jos tapetin poistaminen ei ole mahdollista. Ylitasoitusta voidaan käyttää myös Lasikuitutapetin peittämiseen. Lisäksi pohjatyövaiheeseen kuuluu halkeamien ja reikien tasoitus, hionta ja pohjamaalaus.

Maalaus

Seinät maalataan niin moneen kertaan kuin on tarpeen. Jos vaalea seinä maalataan vaaleaksi, yleensä yksi maalikerros riittää. Jos tumma seinä halutaan vaaleammaksi, tarvitaan yleensä useampi maalikerros. Päätös maalikerrosten määrästä tehdään aina tapauskohtaisesti. Asiakas ilmoittaa värit ja erikoistoiveet, jonka jälkeen ammattilainen hankkii välineet ja toteuttaa työn.

Toteutamme myös tapetoinnit ja erilaiset tehosteseinät asiakkaan toiveiden mukaan. Vaihdamme tarvittaessa myös väliovet ja ovenkarmit samalla kertaa.

Hoida sisämaalaus kerralla kuntoon

Näin loppusyksystä käynnistyy aktiivisin sisämaalauskausi, joten mikäli mielit kotiisi uutta ilmettä tai haluat asuntosi edustavaan myyntikuntoon, kannattaa toimia ajoissa. Me tulemme kartoituskäynnille ja selvitämme tarpeesi. Kun aikataulut on lyöty lukkoon, hoidamme kaiken aina välineiden hankinnasta loppusiivoukseen asti, jolloin sinä voit vain nauttia siististä lopputuloksesta tahraamatta käsiäsi lainkaan. Suoritamme sisämaalauksia koko Uudellamaalla, mukaan lukien Helsinki, Espoo ja Vantaa. Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

VARAA KARTOITUSKÄYNTI