fbpx

Tehosteseinän maalaus antaa kodille uutta ilmettä

15.12.2021


Tehosteseinän maalaus

Sisäseinien väritys suomalaisissa kodeissa on perinteisesti hyvin neutraali, ja maalarinvalkoinen onkin yksi suosituimmista seinien maalauksessa käytetyistä väreistä. Sisäseinien maalaus valkoisella luo raikkaan yleisilmeen, mutta aika ajoin kotiin voi olla mukava lisätä värikkyyttä esimerkiksi tehosteseinän avulla. Ammattilaiset loihtivat tehosteseinän kotiisi käden käänteessä ja sillä on iso vaikutus kodin tunnelmaan. Tehosteseinän voi toteuttaa esimerkiksi maalin, tapetin tai struktuuripinnoitteen avulla.

Tehosteseinä luo tilaan tunnelmaa

Koti on paikka, jossa vietetään paljon aikaa ja siksi sen maalipinnat on mukava muokata omaa silmää miellyttäviksi. Kaikkien sisäseinien maalaus uutta tunnelmaa luodessa ei välttämättä ole tarpeellista, vaan tilan ilmettä voidaan muuttaa myös antamalla muodonmuutos vain yhdelle seinälle. Tehosteseinä voi olla yksi seinä, joka on maalattu eri värillä kuin huoneen muut seinät, päällystetty kolmiulotteisuutta sekä tekstuuria seinäpintaan tuovalla struktuuripinnoitteella tai verhoiltu kauniilla tapetilla.

Erilaisia tapoja toteuttaa tehosteseinä:

Värikäs maali

Helpoin tapa toteuttaa tehosteseinä ja antaa huoneelle uutta ilmettä on maalata yksi seinä muista seinistä poikkeavalla värillä. Maalatun tehosteseinän avulla voidaan pienellä vaivalla luoda tilaan ihan uudenlaista tunnelmaa tai syvyyttä. 

Struktuuriseinä

Struktuuriseinä poikkeaa värimaalilla toteutetusta tehosteseinästä siten, että sen toteutukseen käytetään pinnoitetta, jota seinälle levittämällä saadaan luotua kolmiulotteisuutta ja kaunista elävää pintaa. Struktuuriseinässä on siis nimensä mukaisesti struktuuria eikä seinän pinta ole tasainen. Lisätehostetta voi halutessaan saada osittain läpikuultavilla helmiäislasyyreilla, joilla saadaan aikaan helmiäisefekti.

Struktuuriseinän avulla voidaan luoda visuaalista mielenkiintoa myös hyvin neutraalin värimaailman kautta, kun seinä valaistaan selkeästi joltakin suunnalta tulevalla valolla. Tehosteseinän ei siis välttämättä tarvitse olla todella värikäs tai kimalteleva.

Tapetti

Tapetti on myös loistava vaihtoehto tehosteseinän toteutukseen. Tapetin avulla voidaan seinäpintaan luoda erilaisia efektejä sekä lisätä huoneen seinäpintoihin väriä tai mielenkiintoisia kuvioita. Aldekon ammattilaiset hoitavat myös tapetoinnin puolestasi, jotta voit keskittyä nauttimaan laadukkaasta lopputuloksesta!

Miksi tehosteseinä kannattaa toteuttaa ammattilaisella?

Aldekon ammattilaiset toteuttavat useimmat tehosteseinäprojektit päivässä tai kahdessa riippuen materiaalien mahdollisten kuivumisaikojen pituudesta ja seinän koosta. Projektin toteutus ei siis kestä pitkään, mutta sen avulla voidaan vaikuttaa suuresti huoneen yleisilmeeseen ja tunnelmaan. Onnistunut tehosteseinän maalaus vaatii laadukkaat pohjatyöt sekä tarkan rajauksen, jonka maalauksen ammattilaiset hallitsevat parhaiten. Huolellisesti tehdyt pohjatyöt takaavat kauniin ja siistin lopputuloksen. Ammattilaiselta myös tapetin asennus käy käden käänteessä, eikä projektin aikataulu pääse haittaamaan asumista kovin pitkään. Struktuuriseinän toteutukseen kuuluu monia eri työvaiheita sekä useita kerroksia. Struktuuriseinäpinnan toteutukseen käytetään useampia aineita, joiden käsittely vaatii ymmärrystä ja ammattitaitoa siistin lopputuloksen aikaansaamiseksi. 

Tehosteseinä luo tunnelmaa kotiin.

Aldeko hoitaa tehosteseinien maalauksen, tapetoinnin sekä struktuuriseinien toteutuksen avaimet käteen- periaatteella. Toteutamme asiakkaamme vision alusta loppuun, hoidamme tilojen asianmukaisen suojauksen, maalien hankinnan ja meiltä löytyy myös kaikki projekteihin tarvittavat työvälineet. Kaikki toteuttamamme projektit ovat valmiita vasta, kun olemme käyneet lopputuloksen läpi asiakkaan kanssa ja asiakas on hyväksynyt toteutetun työn. Projektin päätteeksi siivoamme vielä omat jälkemme ja asiakas pääsee nauttimaan laadukkaan työmme tuloksista.

Haluatko uudistaa kotisi ilmettä tehosteseinän avulla? Oli mielessäsi sitten tehosteseinän maalaus, tapetointi, struktuuriseinän toteutus tai muu sisämaalaus, ota meihin yhteyttä ja toteutamme ideasi!